Kohti valoa!

Kiristelin tänään aamulla hampaitani, kunnes päätin lasten kanssa viettää aamupäivän sisällä, jokapäiväisen aamu-ulkoilun sijaan. Tein ruokaa ja leivottiin yhdessä sämpylöitä. Harvoin tykkään kokata tai tehdä keittiöhommia kahden alle 3-vuotiaan kanssa, koska yleensä annan sotkun raastaa mun hermoja. Tänään katselin kahta pientä käsiparia, kun ne tomerasti taputtelivat leipätaikinaa ja heittivät vähän jauhoja sekaan. Milloinpa hitunen jauhoja siellä sun täällä olisi haitannut. Tänään ei haitannut.

Mun aikomus oli aloittaa lasten päiväuniaikaan uuden aarrekartan tekeminen. Sen sijaan kirjoitan nyt tätä. Tein mun ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan aarrekarttani viitisen vuotta sitten. Olin silloin vaiheessa, jossa en oikein tiennyt taikka hahmottanut, mihin suuntaan mennä ja mitä ylipäänsä elämältä halusin. Siispä kahlasin aikakauslehtiä läpi ja leikkasin kaikki sielua hivelevät ja sydäntä sykähdyttävät kuvat ja tekstinparret talteen. Muistan sen päivän, kun aloin koostamaan kuvia kokonaisuudeksi. Teippasin kaksi valkoista A3:sta yhteen, levitin leikkaamani kuvat pöydälle, ja uumoilin koko hommaan menevän korkeintaan tunnin. Siihen menikin kahdeksan. Lopputulos on niin kaunis, että tykkään edelleen katsella sitä.

Kuitenkin, pääpointtina tässä on siis se, että kun valmiin aarrekartan asettelee esim.kotona paikkaan, josta sen joka päivä näkee, tulee joka päivä muistaneeksi sielun haaveet ja asiat, joita kohti haluaa mennä ja joita haluaa vetää puoleensa. Ajatuksilla on suuri voima, ja aarrekartta on erinomainen väline vahvistamaan haaveiden toteutumista. Nyt kun katselen tuota omaani, viiden vuoden takaista, huomaan että jokainen, silloin aikanaan kaukaiseltakin tuntunut asia, on toteutunut. Ihmettelen, mutta uskottava on.

Hommaan tarvitset sakset, läjän lehtiä (tai vain yhden), liimaa ja kartonkia/paperia, jolle koostat leikkaamasi kuvat. Minä oon mennyt viimeiset kolmisen vuotta uuden aarrekartan tekeminen mielessä, ja kerännyt kuvia siis jo tovin. Meillä on muutama muuttokin takana, mutta juuri muutama päivä sitten löysin vielä yhden kuoren, jonne olen kuvia jemmannut. Diplomaattisesti olen päivittänyt haaveeni vuodelle 2020, ja polttanut uunissa kuvat, jotka eivät tuntuneet enää ajankohtaisilta.

Vanhassa aarrekartassani on kaksi lauseenpartta, jotka ovat mulle todennäköisesti lopunelämääni ajankohtaisia ja syvälle sieluuni uppoavia. Ne kuuluu näin: "Olla niin kuin vesi on, tai sammal." sekä "Silitä, naura, helli ja halaa. Kosketa lempeästi, nauti väkevästi." Mitkä viisaudet, ja löydetty aikakauslehdistä. Siispä, dig in!

♡